Moi, mä olen Ile ja mäkin olen partiolainen. Mä olen nyt ekaa kertaa täällä Anonyymien Partiolaisten kokouksessa... Kaikki alkoi aikanaan niin viattomasti. Mä ajattelin, että kokeillaan nyt kun kaveritkin... oikeastaan mun vanhemmatkin kannusti siihen. En voi sanoa ensimmäisen partiotripin olleen mitenkään erikoinen, en ainakaan tajunnut, että se on nyt menoa. Halusin kuitenkin heti seuraavan ja sitten seuraavan ja sitä rataa. Siitä tuli osa mun elämää ihan huomaamatta. Ei se mitenkään suunniteltua ollut. Vähä vähältä piti saada lisempää ja tripeistä tuli pidempiä. Aina mä sain mitä halusin. Vakuuttelin itselleni ja muille, että voin lopettaa koska tahansa. En voinut. Tai en ainakaan lopettanut.
Viikottaisista partioannoksista siirryttiin isompiin reduihin ja niistä edelleen ihan kovaan käyttöön. Leirit oli likimain suurinta, mitä partiolainen voi napata. Se, että mikä ikinä lähdin ekalle leirille, on edelleen osa mua, eikä se varmaan ikinä lähde pois. Leirin jälkeen sitä jää aina odottamaan seuraavaa. Sitä mä juuri parhaillaankin teen. Odotan... Odotan, että saan vaihtaa kaupungin pölyt metsän pölyihin, että tietokoneen näpyttely vaihtuu arkiaskareisiin, että opettajat ja pomot vaihtuvat ystäviin... vieroitustärinä on jo päällä. Kunpa pääsis leirille, edes yhdelle.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti