 |
| Partiopara |
22.4. klo 9.00, sunnuntaiaamu. Kello herätti ja loikkasin sängystä samantien pystyyn. Avasin sälekaihtimet. Jes, sininen taivas ja aurinko, eikä yhtä ainoata pilvenhattaraa. Eilisen harmauden aiheuttama skeptisyys haihtui samantien. Tiesin, että tästä tulisi loistava paraatipäivä.
Paraati on aina ollut minulle merkittävä tapahtuma. Se yhteenkuuluvuuden tunne siellä muiden virallisiin pukeutuneiden partiolaisten seassa on käsinkosketeltava. Yksi jos toinen juttelevat tuntemattomille kanssatovereilleen kuin olisivat olleet kavereita hiekkalaatikolta saakka.
Oli hienoa seistä Senaatintorin portailla. Varsinkin kun sieltä korkeuksista katseeni jämähti SVPR:n kohdalle: "Noiden kanssa mä lähden kohta kesäleirille". Tajusin oikeastaan vasta tänään siinä seistessäni, että oikeasti kesäleiri lähenee hurjaa vauhtia. Minulle heräsi vahva tunne siitä, että tästä leiristä tulee jotain sellasta, josta puhutaan vielä pitkään. Sille nauretaan ja sitä muistellaan haikeana. Moniin hetkiin halutaan varmasti palata vielä takaisin kuukausien, ehkä vuosienkin jälkeen. Toivottavasti leiriltä jää uusia ystäviäkin.
Matkustin ajassa eteenpäin ja kuvittelin, millaista on taas päästä rakentelemaan leiriä, istua iltanuotiolla koko leirin voimin, uida auringonlaskussa, syödä niiden itserakennettujen pöytien ääressä, valvoa öitä... Ennenkaikkea nauttia yhdessäolosta ja luonnon kauneudesta. Kesäleirit on sitä peruspartiota parhaimmillaan.
Diagnoosi tautiini on selvä: leirikuume. Harmi vain, että tähän kuumeseen ei auta lepo, ei lääkkeet. On vain jaksettava odottaa heinäkuuhun.
Muodollisuuksien ollessa ohi oli aika palata oman lippukuntani luokse. Vieressäni seisonut Haagan Eräveikko kysyi, missä minä marssin. "Tossa SVPR:n osastossa", vastasin ylpeyttä tuntien.
3 kommenttia:
Paraati oli jälleen kerran näyttävä ja mukava... meille johtajille ja vartiolaisille. Mutta mitä ihmettä keksisi sudareille. Pienet partiolaiset eivät oikein malta venailla kahta tuntia torilla. Puheet oli suunnattu enemmänkin järjestäjien mieliksi kuin varsinaista kohderyhmää ajatellen. Tapahtuma kaipaa selkeästi kehittämistä. Mutta millaista?
Olen itsekin ihan samoilla linjoilla Ilen kanssa. Ja onhan se johtajillekin rasite koittaa pitää levottomaksi käyvät sudarit kurissa.
Olikohan se nyt vuosi tai kaksi sitten kun yritystä ainakin oli. Ainakin jonkimoista pientä laululeikkiä tais olla vissiin Remppa-projektin tiimoilta. Ja viime vuonna taisi olla se bändi? Pieni alku sekin, mutta paljon on vielä kehitettävää. Ehkä tuollaiset pienet yhteisaktiviteetit olisi omiaan. Ja se bändi, kunhan siihen saisi vielä vedettyä koko Senaatintorin mukaan.
Mua harmitti jo kuukausia sitten kun tiesin etten pääse paraatiin. Ja harmittaa vieläkin.
Etenkin siksi että olisi päässyt näkemään niin monia kesäleirille tulevia tuttuja ja ei-vielä-niin-tuttuja.
Mutta leiri tulee, jeejee!
Lähetä kommentti