Blogi

torstai 26. heinäkuuta 2007

TJ 1

... Ainakin raksaleiriläisillä. Tässä on viimeiset päivät itse kukin paahtanut leirikiireiden keskellä. Itselläni jännitys alkaa olla huipussaan ja rinkka pakattu.

Yöunet ovat kärsineet kuluneen viikon aikana tulevaa fiilistellessä ja kuvioita sumpliessa. Tiedotusnakki on ollut kovin opettavainen kokemus. Paljon olen oppinut siitä, miten ei kannata tehdä ja mitä kannattaa tehdä. Perinteisesti monet asiat ovaet jääneet viime tippaan. Se vain tuntuu olevan joku luonnon laki allekirjoittaneen ja varmasti monen muunkin kohdalla. Sopivasti paineen alla kuitenkin asiat sujuvat kuitenkin pikavauhtia eteenpäin huolimatta siitä, että moni asia käy ilmi vasta aivan viime tipassa.

Hyvin se menee, hyvin se menee, koitan vakuutella itseäni jännityksen laukaisemiseksi. Palat kuitenkin aina loksahtelevat kohdilleen vaikka sitten viime tipassa ja improvisoimalla. Se jos joku on eräs partiossa oppinani tosiasia. Luulen, että moni muukin leiritoimikuntalainen ja jostakin leirin osa-alueesta vastuussa oleva pohtii aivan samoja asioita kuin minäkin.

Jännityksen ja stressi yläpuolella on kuitenkin kasvava into. Hinku leirille alkaa olla jo kova ja voin kuvitella, kuinka huominen työpäivä tuntuu ikuisuudelta lähenevää lähtöhetkeä odotellessa. Ja voin myös nähdä selvästi sen hetken, kun olen astumassa ovesta ulos kohti seikkailua. Juuri sillä hetkellä iskee paniikki siitä, että jotain tärkeää on unohtunut. =D Mutta faktahan on, että se mitä ei ole, sitä ei tarvita.

Ainoa negatiivinen asia leirissä taitaa olla, että tämän hetkinen sääennuste on aika vetinen. Joten säävastaava voisi ilmoittautua! Vaadin aurinkoa ja sopivasti lämpöä!

PS. Muutama pilvenhattarakin olisi silloin tällöin kiva!
PPS. Muistakaa lukea blogia leirin aikanakin!

torstai 19. heinäkuuta 2007

Leiripaikan esimulkaisu

Kuvia leiripaikalta Skutvikenistä

Huollon ja muonituksen kolmihenkinen iskuosasto kävi keskiviikkona katsastamassa leirialueen ja jutustelemassa maanomistajan edustajan kanssa. Kaikille tarpeellisille rakennelmille saatiin paikat kutakuinkin hahmoteltua, joten leirialueen puolesta asiat on kunnossa viikonloppuna alkavaa rakennusleiriä varten.

Otimme vähän ensituntumaa hiekkarantaankin, vaikkei sää vielä ollutkaan aivan leirille tilatun veroinen. Tässäpä muutama Sorvin näppäämä kuva maistiaisiksi.

-Viski