200 rikki!

Talvisia kuvia Skutvikenistä

Leiri lähestyy ja nyt on saavutettu yksi melkoisen merkittävä virstanpylväs: ilmoittautumisten määrä on ylittänyt kahden sadan maagisen rajan! Suuri kiitos kaikille ilmoittautuneille. Tämä porukka tullaankin havaitsemaan heinäkuun tienoilla Tammisaaren lähimaastossa, kesäisessä Skutvikenissä.

Pääsin käymään leirialueella tammikuussa, lumen ollessa vielä maassa ja merikin oli jäässä. Silti pystyi havaitsemaan miten upealle leiripaikalle olemmekaan matkalla - hiekkarantakin on niin iso (pituus- ja leveyssuunnassa!) että koko leiri mahtuu iltanuotiolla sen yhteen laitaan ihastelemaan auringonlaskua. Rannalla voi pelailla vaikka ultimatea ja lentopalloa yhtä aikaa niiden juurikaan häiritsemättä toisiaan tai lämpöisessä merivedessä polskivia uimareita. Kenties rannan tienoilla nähdään juoksemista vauhdikkaampia menopelejä leirin aikaan.... ja vielä useita erilaisia!

Muu leirialue rakennelmineen nousee rakennusleirin alkupäivistä lähtien rannan yläpuolella sijaitsevaan tasaiseen kangasmaastoon. Alueelle on helppo rakentaa leirirakennelmat aina lipputangosta ja leiriportista keittiövartioiden katoksiin ja sudenpentujen telttakylään. Ja jokainen pääsee osallistumaan kaiken tämän tekemiseen ihan itse! Kyllä vierailupäivänä kelpaa vanhemmille esitellä ihan itse rakennettua ruokailupöytää ja rinkkatelinettä.

Ja taas on leiriin jäljellä yksi päivä vähemmän kuin eilen! Heinäkuu on ihan kohta!

Mallu
leirinjohtaja

99 aamua

Partioparaati

22.4. klo 9.00, sunnuntaiaamu. Kello herätti ja loikkasin sängystä samantien pystyyn. Avasin sälekaihtimet. Jes, sininen taivas ja aurinko, eikä yhtä ainoata pilvenhattaraa. Eilisen harmauden aiheuttama skeptisyys haihtui samantien. Tiesin, että tästä tulisi loistava paraatipäivä.

Paraati on aina ollut minulle merkittävä tapahtuma. Se yhteenkuuluvuuden tunne siellä muiden virallisiin pukeutuneiden partiolaisten seassa on käsinkosketeltava. Yksi jos toinen juttelevat tuntemattomille kanssatovereilleen kuin olisivat olleet kavereita hiekkalaatikolta saakka.

Oli hienoa seistä Senaatintorin portailla. Varsinkin kun sieltä korkeuksista katseeni jämähti SVPR:n kohdalle: "Noiden kanssa mä lähden kohta kesäleirille". Tajusin oikeastaan vasta tänään siinä seistessäni, että oikeasti kesäleiri lähenee hurjaa vauhtia. Minulle heräsi vahva tunne siitä, että tästä leiristä tulee jotain sellasta, josta puhutaan vielä pitkään. Sille nauretaan ja sitä muistellaan haikeana. Moniin hetkiin halutaan varmasti palata vielä takaisin kuukausien, ehkä vuosienkin jälkeen. Toivottavasti leiriltä jää uusia ystäviäkin.

Matkustin ajassa eteenpäin ja kuvittelin, millaista on taas päästä rakentelemaan leiriä, istua iltanuotiolla koko leirin voimin, uida auringonlaskussa, syödä niiden itserakennettujen pöytien ääressä, valvoa öitä... Ennenkaikkea nauttia yhdessäolosta ja luonnon kauneudesta. Kesäleirit on sitä peruspartiota parhaimmillaan.

Diagnoosi tautiini on selvä: leirikuume. Harmi vain, että tähän kuumeseen ei auta lepo, ei lääkkeet. On vain jaksettava odottaa heinäkuuhun.

Muodollisuuksien ollessa ohi oli aika palata oman lippukuntani luokse. Vieressäni seisonut Haagan Eräveikko kysyi, missä minä marssin. "Tossa SVPR:n osastossa", vastasin ylpeyttä tuntien.

Ajatuksia "siitä" ja hevosista ja puutarhan hoidosta

Ohjelmaretki

Edellisenä viikonloppuna toimekas joukko tälläytyi partiohuiveihinsa, jätti itsesensuurinsa kaupungin hälinään ja suuntasi Nuuksioon Toimen Poikien Öögalle juonimaan tulevan kesän spektaakkeleita, joita muistellaan vielä dementiahoitokodissakin erinäisten vuosien kuluttua.
Ohjelmasuunnitteluviikonloppuna ver.1.2 hiottiin jo valmiita ohjelmarunkoja, kaadettiin pari lahonoloista pajua ja istutettiin varsinainen lehto uusia rehevästi versoilevia ja ytimeltään tukevia tammia.
Saeculumilla järjestetään ohjelmaa myös johtajille, jotka ovat tyypillisesti tottuneet häärimään tiskin toisella puolella. Lauantaiaamuna ennen massojen tuloa perjantaista paikalla päivystänyt ohjelmatiimi pohti millä lähtisi nokittamaan haikkitiimin hervottomia rasti-ideoita. Vaikka hevosen jäistä pelastautumisharjoitusta ei nähtäne helteisessä Tammisaaressa, hauskoja haasteita riittää, vaikkei sulalla kutittelisikaan.
Ja sitten se pöllähti ilmaan! Tiedätte varmasti mitä tapahtuu, kun pölysokeripussin aukaisee liian rivakasti; makea pöly hyökkää silmille ja maustaa hengitysilmankin makoisaksi. Muurahaiskarhun lailla kielemme vispasivat kilvan ilmassa likittäen kaiken ideatomun ennen sen lasehtimista ektoplasmaksi lattian tasalle.
"Sitä" ette ole aivan joka leirillä tehneet… Ilman minkäänlaista itsekritiikkiä aiomme toteuttaa suht levottoman johtajapläjäyksen, mutta vain niille, jotka pystyvät samaistumaan yönmustiin ninjapinjoihin ja tuntevat sukkahousut iltahämärän ohella omikseen.
”Kaikenlaisia kotkotuksia”, saattaisi joku tokaista.

Leiritoimikunnan kokous TT:n Onkalolla 12.4.

Leiritoimikunnan kokous

Leiritoimikunta kokousti tällä kertaa Toimen Tyttöjen kololla, Onkalolla, Töölössä. Kokouksen saldona saatiin sovittua muun muassa leirin taloudellisten vastuiden jakautuminen lippukuntien kesken sekä päätettyä ilmoittautumisajan jatkamisesta.

Viikonloppuna pidettävän ohjelmansuunnittelutempauksen jälkeen leiri alkaa olla entistäkin valmiimpi ja ainakin meikäläisen leirikuume on vahvassa nosteessa. Joku taisi sanoa, että leiriin on jäljellä vain muutama kuukausi. Mun mielestä leiriin on VIELÄ muutama kuukausi. Saisi alkaa jo, että pääsisi tekemään oikeaa partiota!

Terveisin huoltopäällikkönne,
Sorvi

Partiotrippi

Moi, mä olen Ile ja mäkin olen partiolainen. Mä olen nyt ekaa kertaa täällä Anonyymien Partiolaisten kokouksessa... Kaikki alkoi aikanaan niin viattomasti. Mä ajattelin, että kokeillaan nyt kun kaveritkin... oikeastaan mun vanhemmatkin kannusti siihen. En voi sanoa ensimmäisen partiotripin olleen mitenkään erikoinen, en ainakaan tajunnut, että se on nyt menoa. Halusin kuitenkin heti seuraavan ja sitten seuraavan ja sitä rataa. Siitä tuli osa mun elämää ihan huomaamatta. Ei se mitenkään suunniteltua ollut. Vähä vähältä piti saada lisempää ja tripeistä tuli pidempiä. Aina mä sain mitä halusin. Vakuuttelin itselleni ja muille, että voin lopettaa koska tahansa. En voinut. Tai en ainakaan lopettanut.

Viikottaisista partioannoksista siirryttiin isompiin reduihin ja niistä edelleen ihan kovaan käyttöön. Leirit oli likimain suurinta, mitä partiolainen voi napata. Se, että mikä ikinä lähdin ekalle leirille, on edelleen osa mua, eikä se varmaan ikinä lähde pois. Leirin jälkeen sitä jää aina odottamaan seuraavaa. Sitä mä juuri parhaillaankin teen. Odotan... Odotan, että saan vaihtaa kaupungin pölyt metsän pölyihin, että tietokoneen näpyttely vaihtuu arkiaskareisiin, että opettajat ja pomot vaihtuvat ystäviin... vieroitustärinä on jo päällä. Kunpa pääsis leirille, edes yhdelle.